50
kopina oli hälvennyt.
"Louis", jatkoi Rosa, hiljentäen ääntänsä sopotukseksi, kun ei enää mitään kuulunut, "milloinka minä saan kertoa salaisuutemme miehelleni?"
"Ei vielä!" sanoi Trudaine totisena. "Ei sanaakaan, ei viittaustakaan sinnepäin, ennenkuin minä annan luvan. Muista, Rosa, että lupasit olla vaiti jo alusta. Kaikki riippuu siitä, pidätkö lupaustasi pyhänä, kunnes minä päästän sinut siitä".
"Minä tahdon pitää sitä pyhänä; minä tahdon todellakin, kaikesta huolimatta, vaikka miten mieleni tekisi", hän vastasi.
"Se on aivan kylliksi minun rauhoittamisekseni -- ja nyt, armaani, puhukaamme muusta. Noilla seinilläkin voi olla korvat, ja ehkä tuo suljettu ovikaan tuossa ei ole miksikään turvaksi". Hän katsoi siihen levottomasti puhuessaan. "Vähitellen olen tullut samoihin mielipiteisin kuin sinä, Rosa, tuosta minun uudesta palvelijastani -- siinä on jotakin viekasta hänen kasvoissaan. Tahtoisin olleeni yhtä sukkela sitä huomaamaan, kuin sinä olit".
Rosa katsoi häneen peljästyneenä. "Onko hän tehnyt mitään epäluulon alaista? Oletko huomannut hänen vakoavan sinua? Kerro minulle pahinta, Louis".
"Hsh! hsh! rakas sisareni, ei niin ääneen. Älä saata itseäsi niin levottomaksi; hän ei ole tehnyt mitään epäluulonalaista".
"Lähetä hänet pois -- minä rukoilen, lähetä hänet pois, ennenkuin on liian myöhäistä!"
"Ja hän on antava minut ilmi, kostosta, samana iltana jona hän lähtee täältä. Sinä unhotat että palvelijat ja herrat nyt ovat yhden-arvoisia. On ikäänkuin minulla ei olisi palvelijaa ollenkaan. Minun kanssani asuu eräs kansalainen, joka taloudel