äki syöksi ulos ja riemuten kokoontui nuoren vuorivuohen-ampujan ympäri, joka tuli pulskan nuorukaisjoukon seurassa Schnalferthal'ista ja Vintschgau'ista. Mutta vaikkapa toiset nuorukaiset olivat kyllä pulskat, ei kukaan voinut Joosepille vertoja vetää. Hän oli pitempi kaikkia muita ja niin kaunis hän oli -- niin mainion kaunis! Hän ikäänkuin loisti jo kaukaa. Hän oli pyhän Yrjänän näköinen tuolla sisällä kirkossa. Olkapäällä kantoi hän karhun nahan, jonka julmat kynnet heiluivat edestakaisin hänen leveällä rinnallansa. Hän kulki jalon näköisenä kuin keisari, aina astuen yhden askeleen, kun toiset astuivat kaksi. Ja hänestä tehtiinkin semmoista melua ikään kuin olisi hän ollut keisari puettu vuorivuohen-ampujaksi. Toinen kantoi hänen pyssyänsä, toinen äänen takkiansa, kaikki olivat vähän päihtyneet
