Rosmersholma

*Rebekka*. Mitä vaimonne tästä arvelee?

*Kroll*. Niin, nähkääs, se nyt on kaikista uskomattominta. Hän, joka aina -- sekä suurissa että pienissä -- ollut samaa mieltä kuin minäkin, aina hyväksynyt kaikki minun tuumani hän on tosiaan melkein lasten puolella monessa asiassa. Ja sitte hän syyttää minua siitä, mitä on tapahtunut. Sanoo, että minä vaikutan masentavaisesti nuorisoon. Aivan kuin se ei olisi välttämätöintä --. No niin, nyt on erimielisyys vallallaan kodissani. Mutta minä tietysti puhun siitä niin vähän kuin mahdollista. Parastahan on vaikenemalla tukehuttaa sellaiset asiat, (menee lattian poikki.) Oho -- ja jaa -- niin niin. (seisoo kädet seljan takana akkunan edessä ja katselee ulos.)

*Rebekka* (on lähestynyt Rosmeria ja sanoo hiljaa, pontevasti ja rehtorin huomaamatta). Puhu nyt!

*Rosmer* (samoin). Ei tänä iltana.

*Rebekka* (kuin ennen). Juuri nyt. (menee lampun luo ja korjaa sitä.)

*Kroll* (tulee lattian poikki). Niin, rakas Ros