illoin välistä että hän hyräili jotakin kevyt-mielistä ranskalaista nuottia -- ajatellen nuoruutensa kepposia, asetellen kauniita sääriänsä kaikkien hienouden sääntöjen mukaan; hän toivoi että polvihousujen aikakausi vielä palajaa.
Huolimatta nuoruuden kepposista oli konsuli Garman ollut aviomiehen esikuva ajan vaatimusten mukaan; ja kun vaimonsa kuoli, hän suri häntä koko sydämestänsä sekä pystytti monta, ystävällisillä kirjoituksilla varustettua muistopatsasta vaimonsa mielipaikoille puistoon. -- Rouvan kuoltua seurat lakkasivat, jotenka talon kulungit melkoisesti vähenivät; mutta sen sijaan kaksi kulunkisummaa nousi aika lailla, nimittäin nuorten herrain -- varsinkin Rikkard'in.
Konsulin luonto oli ikäänkuin kahtia jakaantunut noille pojille. Rikkard oli hänen ylpeytensä ja hänen heikkoutensa. Hänen kaunis ulkomuotonsa j
