issään oli maailma! Ken tuota
uskois? Mutta hiidet nuo ei liian kauvan uota.
Hetki lyhyt, lentävä! Taas kaikk' oli niinkuin ennen.
Äänetönnä kumpainenkin astui alas mennen.
KUUDES LAULU.
Hiiden kansa on sellainen, että ken sen herättääpi,
sille se ikiviholliseksi ja painajaiseksi jääpi.
Sen sydämessä aina aallot syksy-öiset pauhaa.
anna ei hiidet hänelle yön lepoa, päivän rauhaa.
Taideniekan mielehen oli tunkenut tuska kuuma.
Päivät, yöt hänen haaveissansa hautui sama tuuma:
valloittaa tuo valkokyyhky keinolla vaikka millä.
Vaan mikä kerran ol' menetetty, ei takaisin tullut sillä.
Anja-rouva kohteli häntä niinkuin kerjäläistä.
Vait'olo vallitsi pöydässä. Kaikk' kylmää oli ja jäistä.
Monet kerrat määr&aum
