i mielestäni ollut oikein luonnollinen; tuntui siltä, kuin hän olisi tätä tuttavallista puhelutapaa käyttänyt enemmän minun tähteni kuin omasta sisällisestä halusta, ja koko hänen käytöksensä teki minuun sen vaikutuksen, kuin olisi hän heti alusta tahtonut torjua luotaan kaikki tarpeettomat kysymykset.
En todella vielä ollut vaihtanut hänen kanssaan kunnollista kädenlyöntiäkään enkä ollut saanut sanaakaan hänelle sanotuksi, niin, oikeastaan en ollut vielä nähnyt hänestä muuta kuin hiukan vilahdukselta hänen kasvonsa, kun hän kääntyi lamppua kohti asettaakseen varjostimen takaisin paikoilleen.
Tunsin kuitenkin, vuosien aikaansaamasta muutoksesta huolimatta, samat laihat, hienonkalpeat kasvot, joihin ennen muinoin oli leimansa painanut tuo kaunis surumielinen ilme, mikä minun muistossani ijäti on yhdistynyt hänen kuvaans
