Runoelmia

s
Koittaa, kodin saa
Harhaellut henki,
Sielu virkoaa.

Iloisesti silmä
Voiton tulta lyö;
Sieluss' on jo päivä,
Paennut on yö.
»Minä elän!» Vainen
Niin hän virkahti:
Iki-elon maille
Henki kohosi.

Henki, siellä nauti,
Nauti ainian
Eloa jot' ilo
Taivon avaran,
Kirkastaa; ah! sinne
Taiston ankaran
Kautta kulkus pyrki
Rauhan rantahan.

Viipurin linna.

(v. 1882).

Oi, jäännös aikojen menneitten,
Satavuosien vartija valpas,
Mi muinoin taisteluhurmeitten
Verin kastelit uljahin kalpas,
Nyt muuries vehreä pengermaa
Vain kukkaa kainoa kasvattaa,
Ja holveissas huuhkaja huutaa.

Vaan kukka, nuokkuva muureillas,
Se sadun kertoa voisi,
Kuink' otteli suku urhokas,
Ja veri virtana vuosi,
Ja kyynel katkera kostuttaa
Tään kukan juurt', eli nieli maa
Siin' urhon lämmintä verta.