otko kuolla?"
Maria pani kätensä ristiin, ja katseli häntä mitä sydämmellisimmillä silmäyksillä, joista loisti hellyys ja hiljainen luottamus, ikäänkuin hän olisi tykkänään tahtonut antaa elämänsä ja kuolemansa pojan valtaan. Mutta Niilon rinnassa taisteli mahtavia tunteita toisiansa vastaan. Uskaltaisiko hän jättää sen olennon, jonka hän piti pyhimpänä maan päällä, pöyhkeiden vihollisten armolle. Hänen jalo ylpeytensä kuiskasi: ei. Taikka rohkenisiko hän, kauheana kuolon enkelinä, äkkiä painaa hempeän olennon rinnallensa, hyökätä hänen kanssansa syvyyteen ja siten uhrata hänen nuoruutensa ja kauneutensa kylmien aaltojen syvälle haudalle. Hänen sydämmensä sanoi hänelle, että hän ansaitsisi paremman kohtalon, vaikk'ei hän -- Niilo -- puolestansa tiennyt mitä
