Oma tupa, oma lupa

kanssa, taikka menemän tiehesi. Minä olen vanha metsänvartija ja olen isäsi kanssa monta nuottaa vetänyt, kylläpä sinusta pian selviän."

"Parempi olisi sanoa: olen kaksi kertaa antanut piestä isääsi veriseksi, mutta nuo syyttömästi annetut raipat herättävät sinut joka yö unestasi, ja kun kerran hautaan vaivut, huutavat ne vielä korviisi surmalaulun."

Metsänvartija pyörähti ja rupesi astumaan pois; tiellä löi hän nyrkillänsä pyssynperään ja lausui: "Oi sinä sen perhanan ryysymekko! Entäs kuin kopea ja nenäkäs, kyllä minä nenän-nippusi typistää voin. Ihan kuin isäsi suusta pudonnut, joka ilman syytä piti minua leivänraiskaajana ja Jumalan päivän kuluttajana. Malta, malta, Risto! yhden vuoden kuluessa olet sinä herran mielestä pahin konna ja metsänvaras; jätä sitte L