utta vahinko vaan, etten sitä joutanut oikein tarkastelemaan, sillä minua tuntui ikäänkuin hiukkasen hävettävän, kun huomasin kaikkein ihmisten huomion olevan kiintyneenä kauniisen univormuuni. Mielelläni suostuinkin sentähden loppu-matkaksi nousemaan Kankaalan Pekan kärryihin, joka kohteliaasti tarjosi minulle sijan sievän sisarensa Leenan vieressä.
Kirkolle ei ollut enempää enää kuin yhden virstan matka, vaan kuitenkin ajaa suhautti Pekka monen hevosmiehen ohitse, sillä niinkuin yleiseen tiettiin, oli hänen "Lintunsa" pitäjän parhaita juoksijoita. Jalka-miehiä sivusimme tusinoittain, joista kumminkin ainoastaan yksi veti huomioni puoleensa. Hän oli pienenläntä, kumarahartiainen vanhus, jonka hopeanharmaat tai valkoiset hiukset pitkinä suortuvina valuivat alas hartioille. Hänellä oli päällään pitkä, saristunut, sininen takki, vyötetty keskeltä lianharmaalla villavyöllä. Kädessään piti vanhus paksuröhmyistä käsnäkeppiä. Hänen kasvonsa olivat, niin paljon kuin niitä ennätin nähdä, ryppyiset ja syvä-juonteis
