umalat onnen asettaneet ja sitten koetelleet heitä kauheilla rangaistuksilla. Sentähden ei voi ketään ihmistä katsoa onnelliseksi, ennenkuin hän on saavuttanut elämänsä lopun, jolloin hän pääsee onnetarten hämärästä vallasta."
Vähän aikaa sen jälkeen kun Solon oli lähtenyt Kroison luota, kohtasi Kroisoa kova onnettomuus. Hänellä oli kaksi poikaa, joista toinen oli mykkä. Toisesta, joka oli mainio nuorukainen, näki hän muutamana yönä unta, että hänen piti tulla rautakärjellä tapetuksi. Hän antoi sentähden toimittaa kaikki heittokeihäät käsiltä pois eikä päästänyt nuorukaista ollenkaan aseharjoituksiin. Pojan hartaasta pyynnöstä antoi hän hänen kuitenkin kerran ottaa osaa muutamaan metsäkarjun ajoon. Silloin kävi häneen erään hänen seurakumppalinsa heitt