Kaksi laukausta

äynyt kallistunein päin, katseli nyt nöyrällä tuttavaisuudella hra Jansen'in kasvoihin.

Hra Jansen maltti mieltänsä.

-- Mistä sinä tulet?

-- Pohjoisesta, pitkän matkan päästä. Minä kuulin mitä oli tapahtunut ja ilmoitin itseni tälle miehelle lapsen imettäjäksi!

-- Oletko ... onko sinulla ... onko miehesi täällä muassa?

-- Ei, hän jäi sinne; hän hoitaa lapsia!

-- Kuinka monta...?

-- Ensin poika, sitten tyttö. Viime kuulla syntyi vieläkin yksi tyttö, mutta se on nyt vieroitettu ja syö puuroa!

Tätä viimeistä selitystä antaessaan oli nainen tehnyt suullansa jotakin temppua, joka oli olevinaan naurua. Ainakin näkyi pari riviä valkosia hampaita huulien väliltä sill'aikaa kun silmät supistuivat ja himmenivät. Hän nosti toisen kätensä sarkaleningin kaulukselle,