Nora

Nora. Huvitellaksesi jouluna, tietysti. Oh, kuinka se on hupaista! Niin, huvitellaita, sitä tahdomme oikein. Mutta riisuhan päällystakki päältäsi. Eihän sinulla lie kylmä? (auttaa häntä.) Kas niin; nyt istumme hauskasti tähän uunin eteen. Ei, käy nojatuoliin tuohon! Tässä keinutuolissa tahdon minä istua. (tarttuu hänen käsiinsä.) Niin, no nythän sinulla on vanhat kasvosi jälleen; oli ainoastaan ensi tuokiossa --. Vähän kalpeammaksi olet kumminkin tullut, Kristiina, -- ja ehkä hiukan laihemmaksikin.

Rouva Linde. Ja paljon, paljon vanhemmaksi, Nora.

Nora. Niin, ehkäpä hiukan vanhemmaksi; pikkuruikkuisen vain; ei ollenkaan paljon. (keskeyttää äkkiä puhettansa, vakaasti.) No, mutta minua hupsua kun istun tässä ja lavertelen!