Aliina

itsemaan isänsä lupauksista, sillä ne oli aina täytetty, eikä ollut nytkään epäilemistä. Mutta ennen hän ei ollut saanut mitään näin arvokasta kuin nyt oli odotettavissa. Isä tuntui taas niin hyvältä ja rakkaalta kuin ennenkin, jolloin oli ollut luvassa uusi huivi taikka esiliinavaate. Ja nyt saisi uuden, verkapäällyksisen turkin! Mieli tuli sitä ajatellessa niin iloiseksi, ettei unikaan tahtonut osua silmiin, ja aamusella heräsi hän jo isän lähtöä katsomaan.

--Tarkenisikohan Aliina käydä päivän tultua kutsumassa räätäliä mökiltään työhön? arveli Auvinen lähtiessään.--Saisi jo huomenna tulla.

--Kyllä minä tarkenen, kun panen jalkaani äidin suuret kengät, vakuutti Aliina iloissaan.

Hän oli niin hyvillään, ettei aamiainenkaan oikein maistunut. Kuppi jäi melkein koskematta, kun hän pani lusikan pois ja meni kangaspuiden taakse penkille pitkälleen odottelemaan päivän valkenemista ja ajattelemaan, missähän asti isä mennee, jokohan olisi perillä.

Vaimoväen poistuttua jäivät suutari ja rengit tupaan tupa