Aaveiden näkijä eli Kuvauksia Nordlandista

uml;vän lukua siitä että jotakin puhuttiin kuin siitä mitä puhuttiin. Sitä tehdessään ilmoittivat hänen kasvonsa tuota hiljaista syvämielisyyttä, joka saattoi toisen uskomaan, että hän näki jotakin ihmeen ihanaa, jota me muut emme havainneet.

Vuoteen ja kirjahyllyn välissä huomasin joitakuita pulloja, ja salamana juolahti mieleeni ajatus, että ystävästäni ehkä on tullut juomari. -- Niinkuin jo sanoin olen minä oikein personaksi muuttunut epäluulo; se ei ole minussa syntyperäistä mutta asianhaarain vaikutuksesta olen sellaiseksi käynyt.

Minä asetin lampun laattialle. Yhdessä pullossa oli kirjoitusmustetta, toisessa oli polttoöljyä ja kolmannessa, vähän pienemmässä, kalaöljyä, jota hän siis nautti, varmaankin rintansa tähden.

Nyt muistui mieleeni hänen kylmänkostea kätensä, hänen