Aron prinsessa

tuksen vilahdus lensi hänen leveitten kasvojensa yli. Hän ojensi minulle karkean kätensä, jota minä sydämellisesti puristin.

-- "Ja kuinka vanhaksi, prinsessani, olet nyt tullut?" kysyi hän huolellisesti karttaen onnen toivottamisen. Minä nauroin.

"Oletko sen taas unhottanut? Kuuntele nyt tarkoin, mikä seuraa kuudettatoista?"

"Seitsemäntoista -- mitä? Seitsemäntoista vuotta... Mutta sehän ei ole totta ... tuommoinen pikku lapsi kuin olet! Se ei ole totta!" --

Hän korotti ikäänkuin vastustaen molemmat kätensä.

Semmoinen uskomattomuus suututti minua. Mutta vanha ystäväni, joka aina kahdenkymmenen vuoden ikään asti oli kasvanut kilpaa taivasta kohti pyrkivän hongan kanssa, ei kuitenkaan ollut ihan väärässä. Ja kolmen vuodenajan olivat korvani ulottuneet juuri niin korkealle, että kuulin Heintzin vahvan sydämen sykkivän, enkä