Korpelan Tapani

Vaan syksykesällä äiti tuli keskellä päivää kotiin rieskan tekoon. Minulla oli paraallaan vieraani luonani piimäkupin vieressä kiemurassa. Se äidin nähtyään alkoi hommata pois lähtöä. Vaan äiti koppasi halon ja löi kuoliaaksi sen elukan. Minä itkemään katkerasti. Itkin, enkä voinut asettua, vaikka käskettiin, ja siitä sain taas kuria, että olin tottelematon.

Muut kun tulivat kotiin, niin äiti kertoi heille koko tapauksen ja miten minä olin niin houkka, että itkin käärmeen kuolemata. Siihen muut sanoivat, että

»ei ole paljon ihmisen luuta, kun semmoista säälii. Kuoharikin kammoksuu käärmettä, niin tämä meidän lapsi syöttää ruokansakin käärmeelle.»

»Käärmeen tuo lienee sukuakin, kun hän on niin tottelematon», sanoi muutama joukosta.

Tuota heidän puhettaan en ollut kuulevinani, surin vaan sen käärmeen kuolemaa. Juoksin pois katsomaan rauniolle, jonne se oli pantu, että eikö se alkaisi virota. Vaan eihän se vironnut, joka kerran kuollut oli ja jo