Pieni elämäntarina

»Nyt lähdemme. Minä sammutan tulet.»

»Niin, sammuttakaa. Ehkä hän sitten tulee.»

»Esteri, hyvä Esteri, lähde nyt!»

»Hän on suudellut teitä, suudelkaa te minua hänen puolestaan.»

»Minun huuleni ovat siihen halpaset. Mutta pyydä isääsi, hänelle äitisi varmaan jätti suudelmia sinulle.»

Esteri kohosi istumaan, loi opettajattareen katseen, joka oli tuskaa. Hän heittäytyi levottomana sohvanpäätä vasten.

»Äiti! Äiti! Minkä vuoksi et tule? Etkö voi? Vai etkö tahdo? Etkö minua rakasta?...»

Herra Jumala sitä kyyneletöntä epätoivoa!

Opettajatar itki, syleili, pyysi ja rukoili.

»Sinä et tule, äiti. Niin, niin. Sinäkään et olisi minua rakastanut, jos olisit elänyt...»

»Hän rakastaisi sinua. Kuule, armas Esteri, rakas sisko, kuule, minä olen varma, että hän rakastaisi sinua.»

»Hän tulisi, jos olisi rakastanut minua, varmaan tulisi!... Mutta minua ei rakasta kukaan.»

Hän tuli, äiti. Tuli sitten kerran, eräänä kirkkaana kesäyönä, nousevan auringon