Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta

illoinkaan ollut peljännyt. Mutta tänä iltana hänen sormensa olivat aivan jäykät pyssyn hanalla. Hän polvistui alas tulen viereen, pyssy valmiina. Kivi puoleksi suojasi häntä jokaiselta tulijalta kallion toiselta puolelta, ja heti paikalla kun tulija näyttäytyi kiven takana, hän aikoi ampua.

Mutta yht'äkkiä hänen mieleensä juolahti, että jospa se olikin joku hänen omista tovereistaan, joka oli tullut häntä hakemaan, eikä mikään paljasjalkainen vihollinen. Jännitys oli aivan tukahuttaa hänet. Sitten hän kylmän kauhun valtaamana huusi: "Kuka siellä?"

Ääni vastasi selvällä, matalalla englanninkielellä: "Ystävä."

Peter Halket melkein pudotti pyssynsä tunteittensa vaihdellessa. Kylmä hiki, jota jännitys oli pidättänyt, puhkesi esiin suurina pisaroina hänen otsalleen, mutta hän polvistui yhä vielä, pidellen pyssyä.

"Mitä tahdotte?" huusi hän väristen.

Pimeästä kallion laidalla astui esiin henkilö kirkkaaseen tulen valoon.

Ratsumies Peter Halket katsoi ylös siihen.

Se oli miehen kookas vartalo,