Bartholdus Simonis

_(Hän vetäiksee portin holviin. Anna tulee oikealta pitkin vallin juurta epävakaisilla askelilla, katsellen levottomasti ympärillensä)._

Anna.

Pian jo lähestyy aika, jona meidän piti toinen toisemme kohdata... Aurinko jo kohoaa puitten latvoille...

Bartholdus Simonis (itsekseen).

-- Kohdata jonkun! Hänellä siis on liittolainen... Sitä aavistin.

Anna.

Onnen sattuma auttaa minua. -- Portti on auki, avain on suulla. Mun pitää tehdä hänelle mieleksi. _(Hän on lähestynyt porttia ja ottaa avaimen pois suulta)._ Tässä siis on se välikappale, joka on tuottava selkoa onneni salaisiin kohtaloihin! -- Oi Jumalani, kuinka sitä hetkeä odotan!

Bartholdus Simonis (itsekseen).

Hän otti avaimen portista! Mikä lieneekään tarkoituksensa näin eriskummallisella työllä?

Anna.

Lupaukseni täytän... Hänelle sen annan.. Onneni riippuu siitä, että hän saa tämän avaim