miahan kaikki lie, joita ominansa myöpi, ja ominaanhan rosvokin tok' toisen leivät syöpi--
eikös se ole niin, hyvät ihmiset ja kansalaiset?
--No niin!--No niin!--No se!--No se! kuului taas kuin yhdestä suusta, ja suosio kallistui kerrassaan laulajan puolelle.
Sen huomasi viisumestariikin ja hän olisi mielellään vetäytynyt virstojen päähän, mutta joka haaralta tunkeutuva väkijoukko ei päästänyt häntä lävitsensä. Silloin koetti Leppänen tekeytyä kaikesta tuosta ihan tietämättömäksi ja luuli pääsevänsä pulasta sillä, että rupesi laulujaan kaupittelemaan, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta markkinaväki ei häntä niin helpolla heittänyt.
--Tuki jo suusi! huusi muuan. Kuka nyt enää sinun lauluistasi! On täällä jo vereksempiäkin!
--Laulaa häntä
