Rahvaan tytär, miljoonain hallitsija

! rakastettu poikani! kuuletko? Kultaisessa hovissa on sisaresi kerran kulkeva, kultaisessa vuoteessa on hän kerran lepäävä. Suojele häntä, varjele häntä; ole hänelle isä, äiti ja veli..."

"Ja sinä Marttain kuulitko?"

Ne sanat olivat äidin viimeiset. Ne sanottuansa vaipui hän hiljaisesti vuoteelleen takaisin. Niinkuin huokaus haihtuu, haihtuivat hänen sanansa; hänen silmänsä painuivat kiini; kuoleman enkeli laski kalpean sinettinsä niiden päälle, niiden ja äidillisille huulille. Ne eivät enää tässä maailmassa mitään virkanneet.

Tahvanan ja Martan äiti oli kuollut. He olivat nyt orvot maailmassa. Jo Martan pienuudessa olivat he mustaan multaan mullanneet sen, jota äiti, hän joka nyt ruumiina tässä makasi, oli enemmän rakastanut kun Tahvanaa ja Marttaa. Ja tämä mies, joka tälläisen rakkaude