Jumalainen näytelmä: Kiirastuli

Sill' aikaa kuin hän maahan katsoi, tuumi
tienpohjaa, hengessänsä tutkistellen,
ja minä vuorta silmin vaeltelin,

näin sieluparven[29] vasemmalta saavan
niin vitkaan meitä kohden, että tuskin
havaita saattoi heidän liikkumistaan.

Ma virkoin Mestarille: »Silmäs nosta,
kas, siinä joukko, joka neuvon antaa,
jos itsestäs et keksiä voi sitä.»

Hän katsoi, kasvoin kirkkahin ja vastas:
»He viipyvät, me sinne rientäkäämme!
Nyt toivos vahva olkoon, poikaseni.»

Kun käyty tuhat askelta ehk' oltiin,
niin kaukana tuo oli kansa vielä
kuin kivi kiitää hyvän heittomiehen.

He silloin kaikki painautuivat paasiin
tuon vuoren jyrkän, seisten liikkumatta
kuin se, mi säikähtää ja kummaa katsoo.